Facebook

Italia 7.2.2015

Iltapäivälehtien ja keskustelufoorumien ansiosta, olette oletettavasti kaikki tietoisia runsaasti huomiota saaneesta tappioon päättyneestä ottelustani ja sen syihin johtaneista spekuloinneista. Olen tarkoituksella jättänyt kommentoimatta iltapäivälehtien kirjoituksia ja niiden poikimia suoria kyselyitä otteluillan tapahtumista. Olen halunnut jäsennellä ajatuksiani rauhassa ja myös harkita millä tasolla ylipäätänsä haluan ottaa kantaa tapahtumiin. Selittelijän leima kun on Suomessa nopeasti otsassa.

Mikään media ei ole saanut minulta tähän mennessä kommenttia liittyen epäilyihin huumatuksi tulemisesta ottelussani Matanoa vastaan. En siis myöskään ole syyttänyt ketään. Olen ainoastaankertonut tosiasian, että kaikki ei ollut kunnossa ottelun aikana. Eikä myöskään ottelun jälkeen. Haluan nyt itse tuoda ensimmäistä kertaa julki oman näkemykseni otteluillan tapahtumista.

Ottelupäivä itsessään sujui varsin normaaleissa kuvioissa ja vointini oli mitä parhain. Päivällä n.klo. 13.00, teimme kevyen kaksoislämittely treenin, tuo harjoitus sujui hyvin ja olo oli vahva ja rento. Tunsin, että kaikki on juuri niin kohdillaan kun pitääkin. Ottelupäivänä join ja söin normaalisti. Mutta ottelua edeltävinä hetkinä tapahtui jotain mikä ei tuntunut enää normaalilta.

Pukuhuoneessa tehtiin normaalit toimenpiteet, jotka kuuluvat ottelua edeltäviin rutiinihin. Paikalliset valvojat seurasivat käsien sitomiset yms. Jos jotain poikkeavaa pitäisi valvojien toiminnasta löytää, niin kohdistaisin sen Italialaisten poikkeukselliseen mielenkiintoon juomapulloani kohtaan. Ja ennen kuin kukaan tulkitsee tätä syytöksenä tai edes sinnepäin, korostan, että haluan vain tuoda esille normaalista otteluillasta poikkeavat tekijät.

Poikkeuksellinen mielenkiinto vesipullojani kohtaan oli yksi sellainen. Itse en luonnollisesti jäänyt asiaa sen enempää miettimään, koska kyseilsellä hetkellä minun piti keskittyä tärkeimpään, eli otteluun. Edessäni oli elämäni yksi tärkeimmistä otteluista, joten vain ottelun kulku oli mielessäni. Asian poikkeavuus teki siitä kuitenkin muistettavan.

Jotain erikoista oli myös olossani ennen kehään lähtöä. Lihakseni tuntuivat lämpimiltä ja veltoilta ja oloni poikkeuksellisen rennolta. Pidin sitä sillähetkellä hyvänä, joskin vähän outona asiana. Maammelaulun lopussa muistini katkeaa kokonaan. Ottelun alusta en muista yhtään mitään, en edes erätauoista. Pieniä pätkiä ottelun loppupuolelta muistan. Esim. muistan, etten pystynyt lyömään edes etukäden suoraa, jonka pystyn tekemään vaikka unissani. En kyennyt myöskään sitomaan. Nämä ovat sellaisia perusasioita, mitkä pystyn tekemään, vaikka olisin kuinka jännittynyt, väsynyt, peloissani yms.

Normaalisti syke nousee ottelussa yli 200 lyöntiin minuutissa, mutta kun sykkeeni mitattiin erätauolla, oli se vain noin 150 lyöntiä minuutissa. Olin tilanteessa, jossa minua hakattiin kun säkkiä, joten minun olisi pitänyt olla sotatilassa, puolustaa itseäni ja tapella vastaan. Kaikki otteluni nähneet tietävät, ettei näin käynyt. Puolustamisen sijaan kroppani ei reagoinut millään tasolla. Matsin aikana kulmauksessani oltiin järkyttyneitä käyttäytymisestäni.

Ottelun jälkeen dopingtestissä outo käytökseni jatkui. Istuin yli 2 tunita ns. monttu auki ja ilman minkäänlaisia tuntemuksia henkisesti tai fyysisesti. En tuntenut pettymystä tai ylipäätänsä mitään tunnetilaa. En muista tästäkään ajasta juuri mitään, mutta esim.sen muistan, kun aloin antamaan virtsanäytettä. Olen antanut urani aikana useita kymmeniä näytteitä ja yleensä monen litran vedenjuonnin jälkeen, näyte on aika väritöntä, vaaleaa. Mutta nyt antamani näyte oli aivan ruskean väristä.

Kirjoitin heti ottelua seuranneena aamuna Facebookissa, että ”huonompi ottelija voitti”. Tarkoitin sitä ja tarkoitan edelleenkin. Valitettavasti jotkut lajiin vihkiytymättömät tulkitsivat sen väärin. Mikäli olisin otellut omalla tasollani ja normaalikuntoisena, ei tästä asiasta tarvitsisi spekuloida saatikka kommentoida mitään, sillä jokainen otteluni nähnyt ja minun ottelutyylini tunteva ja jos ymmärtää lajista jotain, tietää tarkalleen mitä kommentillani tarkoitan. En ollut lähelläkään omaa tasoani. Olin vieras läheisilleni, tutuilleni ja jopa itselleni. Matano tuon ottelun toki voitti selvästi, koska olin lähes puolustuskyvytön koko ottelun ajan.

Ja kyllä, oloni oli kuin huumatulla, se pitää paikkaansa. Henkilöt jotka tällaista tekevät, löytävät siihen keinot ja tietävät tarkkaan millä aineilla huumaminen kannattaa tehdä, ettei jää todisteita. Luonnollisesti mielessäni on käynyt myös ajatus siitä, että mikä lopputulos voisi olla nyt, jos vastustajani olisi ollut teknisesti taitavampi, vahvempi ja saanut aikaan voimakkaampia iskuja. En usko, että olisin kyvykäs tätä tekstiä kirjoittamaan, saati suunnittelemaan tulevaisuuttani nyrkkeilijänä. Kaikki kunnia matanolle ja hänen voitolleen, mutta itse olen kiitollinen siitä, että juuri hän oli vastustajani kyseisessä ottelussa.

Ottelun jälkeen olen joutunut palauttamaan paljon asioita mieleeni, sillä muistini ja emotiaaliset tuntemukseni olivat kadoksissa vielä pari seuraavaa päivää. Normaalisti kun nyrkkeilijä häviää ottelun, on tunteina pettymys, kiukku, masennus ja jopa raivo. Nyt nämä kaikki tunnetilat puuttuivat, en tuntenut mitään.

Valitettavasti lajin hienoudesta ja tyylikkyydstä huolimatta kautta lajin historia on huumautapauksia ollut. Koen velvollisuudekseni tuoda myös tämän seikan esille, jotta jatkossa voitaisiin vastaavilta tilanteilta välttyä ja mahdollisiin epäilyksiin tarttua ilman syyttelyä ”huonosta häviämisestä”. Olen alusta asti ollut tietoinen, että ottelun tulos ei tule muuttumaan, koska tapahtumaa/syyllistä on mahdotonta todistaa tai saada kiinni. Minulta on kuitenkin julkisesti kysytty, mistä näin hirveä alisuoriutuminen johtuu? Ja tämä on minun vastaukseni tuohon kysymykseen.

Nyrkkeily on urheilua, eikä siinä ole tarkoitus saada vastustajaa hengiltä äärimmäisen vilpillisin keinoin. Ei edes sillon kun mukana on vedonlyönti ja maa, jossa vedonlyöntiä tapahtuu monella eri tasolla ja siinä liikkuvat rahat ovat merkittäviä.

Näin lopuksi toivon, että arvotelujen sijaan katsotte itse ottelun ja teette vasta sitten oman arvionne. Tosin kaikkea ottelun aikaistakaan tapahtumaa ette tule edes ottelua katsomalla näkemään, nimittäin minun kehäkulmaani ei kuulemma kuvattu juuri ollenkaan, joka sekin heräättää jo oman kysymyksensä.

Kaikki nämä tapahtumat ja kokemukset tekevät todella vaikeaksi löytää taas voimia lähteä uudestaan harjoittelemaan. En osaa sanoin kuvailla miltä musta nyt tunttuu, mutta sen voin sanoa, että ei ainakaan hyvältä.

Urastaan ja terveydetään kiitollisena

Jussi